Kuulumisia

Viikko taas pyörähtänyt. Ruokamyrkytys kesti kuumeineen kolme pitkää päivää, mutta nyt kaikki on reilassa taas. Torstaina päästiin vierailemaan paikallisessa nuorisovankilassa, johon ajattelimme Tiian kanssa mennä viime vuonna töihin. Iltapäivällä kävimme yliopistolla, jossa olisi tarkoitus aloittaa luennoillla käynti ensi kuussa. Yliopisto oli todella upea rakennuksineen ja pihoineen ja professorit ottivat meidät ilolla vastaan. Yliopistossa opiskelee eri aloja noin 4000 opiskelijaa. Olen todella innoissani opintojen aloittamisesta yliopistolla! Toivottavasti silläkin saralla kaikki tulee onnistumaan.

Perjantaina kävin työpaikassa sopimassa työjuttuja. Mietittiin työntekijöiden kanssa mitä tulen tekemään ja millä aikataululla. Sovimme alustavasti kotikäynneistä köyhimpien perheiden luona, naisryhmän ja lapsiryhmän järjestämisestä. Innolla odotan miten käy. Perjantaina kävin myös Moshin kaupungin sosiaalivirastossa, tapaamassa paikallista yhdyskuntatyöntekijää. Hän auttaa opinnäytetyössäni.

Myös paikallisten ystävien kanssa on tullut istuttua iltaa. Ikävä heitä kohtaan on ollut kova. Sunnuntaina olin taas Msamariassa koko päivän. Lapset veivät mut paikalliseen kirkkoon, jossa meno oli aivan erilainen kuin Suomessa. Kaikki laulavat ja hurraavat, lapset tanssivat alttarin edessä, ja kirkko tarjoaa seurakunnalle ruuan ja juomat. Oli mielenkiintoista nähdä paikallinen sunnuntaiseremonia, vaikka en kirkkoon kuulukkaan. Loppupäivä meni lasten kanssa puuhailessa. Onnellisuusmittari on taas täynnä.

Kirkossa

Tänään olin ensimmäistä päivää töissä. Työpäivä ei mennyt aivan kun olin miettinyt. Virastossa on van yksi työntekijä, joka osaa hyvin englantia, muut osaavat sanan sieltä sanan täältä. Tämä englanninkielentaitoinen työparini ei ollutkaan tänään paikalla, joten istuin kolme tuntia työpöydän ääressä melkeinpä hiljaa, kun muut tekivät paperitöitä. Kolmen tunin istumisen jälkeen toinen työntekijä kertoi ettei työparini tulekkaan tänään paikalle. Toivon todella että asiat alkaisivat rullaamaan kunnolla työpaikalla, eikä tällaisia päiviä tulisi montaa. 

Koska työpäivä loppui lyhyeen, sain tilaisuuden lähteä Msamariaan. Menen taas huomenna kun lapset pyysivät että saisivat ehkä katsoa uuden elokuvan ja kuunnella musiikkia läppäriltäni. Tänään katsottiin yhdesä Viidakkokirja. Lasten kanssa oleminen on aina päivän kohokohta. 

Päivä Msamariassa

Lauantai aamuna lähdin aikasin aamulla viettämään päivää Msamariaan. Lasten ja henkilökunnan tapaamista olen odottanut ehdottomasti eniten koko reissussa. Silti jollain tapaa myös jännitti nähdä lapset; mitä jos muksut ei muistaisikaan mua?

Tätä ei tarvinnu kuitenkaan toista kertaa miettiä, koska kun astuin sisään Msamarian porteista, kaikki lapset alkoivat huutamaan innoissaan ja ryntäsivät halaamaan mua. Oli niin hienoa nähdä kaikkien lasten voivan hyvin, ja jopa kasvaneen. Keskuksella oli myös muutamia uusia lapsia, ja pari lasta viime vuodelta oli sijoitettu takaisin perheidensä luo.

Koko päivä oli täynnä onnea ja onnellisuutta, oli fyysinen mahdottomuus olla hymyilemättä. Lapset muistivat todella paljon musta ja Tiiasta (Tiia kaikki kaipaa sua paljon!), ja kertomistamme asioista Suomesta, perheistämme ja elämästämme. Numerot yhdestä kymmeneen ja ruumiinosien nimet suomeksi muistivat jokainen lapsi, ja he halusivat ylpeinä esitellä kielitaitoaan. Lapset muistivat jopa koirieni nimet ja sen, kuinka monta käärmelajia Suomessa on!

Iltapäivällä menimme pelaamaan jalkapalloa läheiselle kentälle. Jokainen lapsi halusi olla jollain tavalla kiinni mussa, ja saada osansa huomiostani. Vaikka swahilin kieleni vielä takkuilee, eivätkä lapset osaa kovin hyvin englantia, oli mukavaa vain istua lasten kanssa vaikkapa sitten hiljaa, ja vain pitää ja silitellä heitä sylissäni. Siinä hetkessä en olisi muuttanut mitään. 

Riitaa tulee helposti siitä, kuka mahtuu syliin ja kainaloon ja kuka ei

Akrobatiataitojen esittelyä

Baraka ja uusi tulokas!

Uusi poika ja tytöt Diana,Rosalia ja Mery

Jos oikeaa jalkapalloa ei ole, se tehdään kerätyistä
muovikassesita ja erilaisista kuminauhoista ja naruista!

Yritän käydä mahdollisimman paljon Msamariassa leikkimässä lasten kanssa. Tarkoitus oli mennä eilen ja tänään iltapäivällä auttamaan lapsia kotiläksyissä ja pelaamaan jalkapalloa, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tulin todella kipeeksi ja vietin koko eilisen päivän lääkärissä. Lääkäri arveli kuitenkin vain ruokamyrkytystä, Tänään piti aloittaa myös työt, mutta päivä menee sängyn pohjalla nököttämiseen. Onneks muut tytöt on niin ihania ja auttaa mua kun siihen on tarve. Toivottavasti tauti lähtee pian ja pääsee alottamaan hommat. 

Terse!

Täällä ollaan taas, Moshissa Tanzaniassa! Elikkä vajaa viikko sitten lähdin karkuun Suomen lähenevää syksyä tänne Itä-Afrikkaan. Päätarkotuksena on väsätä opinnäytetyötä ja suorittaa kolmas työharjoittelu. Siinä sivussa tapaan tietenkin Msamarian muksuja ja hoidan kummilasten kouluasioita, vietän aikaa paikallisten ystävien kanssa, nautiskelen Tanzanian tarjoamista luonnonrikkauksista, ja tietty elelen leppoisasti auringon alla. 

Sain apurahan reissuani varten CIMO:lta (Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus), joka rahoittaa hanketta, jossa olen mukana. SWAN-hanke (Social Work African Network) yrittää kehittää yliopistojen, sosiaalihallinon ja perheiden välistä yhteistyötä Tanzaniassa, Keniassa ja Etiopissa. Suomesta SWAN-hankkeen piirissä vaihtoon meitä lähti viisi opiskelijaa ja kolme opettajaa, ja tällä hetkellä Suomessa on vaihto-opiskelijoita ainakin Tanzaniasta, Teemme tiimimme kanssa yhdyskuntatyötä pääasiassa Moshin pienellä kaupunginosa-alueella. Majoituspaikkana toimii organisaatio nimeltä Art in Tanzania. 

Koko viikko on ollut tähän mennessä todella sekavaa ja epämääräistä. Ollaan onneksi nyt päästy vierailemaan muutamissa projektipaikoissa kuten kouluissa, orpokodissa ja paikallisessa sosiaalivirastossa, jossa itseasiassa aloitan työt tiistaina! Virastossa työskentelee kuusi työntekijää ja alueella asuu 14000 ihmistä. Tekee nöyräksi kun vertaa tätä ja Kallion sossun luukkua. Ei taida puolen tunnin odottaminen luukulla enää haitata.

Tuleva työpaikkani: Soweton sosiaalivirasto! 

Nyt onneksi alkaa hommat selkiintymään ja oma rooli tässä kaikessa löytymään. Mulla on täällä onneksi tosi hyvä porukka kasassa ja omaa onnea ja epäonnea (mielummin sitä onnea) on kiva jakaa näille mimmeille. 

Katotaan mitä tuleman pitää ja mihin tuuli kuljettaa. Nyt lähen perjantain viettoon, morjens!