Heeey

Surkea postaustahti, tiedetaaaan. Tassa pieni plajays, mita on tapahtunut.

Ostin kissanpennun. Kylla. Sen nimi on Upendo, tarkoittaa rakkautta. Ja ei, en tuo sita kotiin vaikka haluaisin, nyyh. 

Ostin kissalle ruokaa viime viikolla. Grillikanaa, josta naykin noin 1cm x 1cm palan. Sain ruokamyrkytyksen. Seuraavan paivan olin taas tiputuksessa koko paivan, koska kaikki mita soin tuli heti ylos tai alas ja kuumetta oli taas se 39astetta. Nyt kaikki on reilassa.

Aloitin yliopistolla kaynnin, kivaa. Luentosalissa oli satoja ihmisia, ja noin 90% opiskelijoista tollotti, mulkoili tai naureskeli mulle, Ei kivaa, Sain tosin yhden koulukaverin, se oli kivaa. Meilla oli myos testi luennon asioista, se ei ollut kivaa. 

Tiia jutteli skypen kautta pari viikkoa sitten Msamarian lasten kanssa. Voi sita onnen maaraa. Tule tanne Tiia.

Olin paikallisissa haissa, kauniit olivat!

Swahilin puhuminen ja ymmartaminen luonnistuu paiva paivalta paremmin!

Msamariassa kaikki hyvin. Paivat tuntuvat menevan melkeinpa samaan tahtiin joka paiva. Aamulla toissa tai yliopistolla, iltapaivalla Msamariassa, illalla sangynpohjalla. En valita, paitsi vahan illoista. Ne on tylsia, paitsi silloin kun naen ystavia ulkona! 

Taidan sittenkin tehda opparin taalla. Proffa yliopistolta tuutoroi mua talla puolen maailmaa, pakko sanoa etta hyvalta tuntuu. 

Lapset saivat vaihdettua kielen englanniksi koneelle. Haluaisin pystya kirjoittaa otokka ja aiti. Ja sydamen, nyt se nayttaa talta \3. Mika avuksi? 

Taidan vaihtaa lentoja vahan myohemmaksi.

Olin unohtanut musiikin. Siis oman rakkaan musiikin, josta mina pidan ja mita kuuntelen joka paiva Suomessa. Laitoin yhtena iltana sitten napit korviin ja kuulin vihdoin jotain muuta kuin bongo flavaa, Rihannaa tai kirkon kuoroa. Olin unohtanut musiikin voiman surussa, ilossa ja ikavassa. Olin onnellinen.

ps. Hyvaa isanpaivaa kaikille isille, erityisesti mun maailman parhaalle ja mahtavimmalle isille, ikava on!

Lake Chala

Viime viikonloppuna suuntasimme vuokratulla daladalalla ja hyvalla porukalla kohti Tansanian ja Kenian rajalla olevalle jarvelle. Matka jarvelle kesti parisen tuntia maisemia ihaillen. Perille paastyamme teltat laitettiin kasaan ja lahdettiin uimaan. Matka jarvelle kesti puolisen tuntia vaikeakulkuisessa maastossa, mutta oli ehdottomasti kulkemisen arvoinen. Alhaalla avautui kaunis jarvimaisema, aivan erilainen kuin suomalainen samanlainen. Vesi oli lamminta, apinat hyppelivat puissa ja aurinko paistoi. Taydellinen paiva! Katso itse, kuvat kertovat enemman kuin tuhat sanaa!

Illalla kavimme syomassa viereisessa ravintolassa, josta mukaamme tarttui mukava pariskunta viettamaan iltaa kanssamme. Vietimme iltaa telttaalueella aamuyohon asti, musiikkia kuunnellen ja paikallista olutta nauttien. Aamulla lahdimme taas jarvelle paivaksi.

Ooooon surkea kirjoittaja, laiska sellainen. Yritan parantaa tahtia. Mutta kun on niiiin kivaaa, ettei jaksaisi olla koneeella.. Kaikki kuitenkin on hyvin, hiljaiselosta huolimatta!

...

Viime postauksesta onkin kulunut aikaa ja on tapahtunut vaikka mitä. Edellisen postauksen jälkeen jouduin seuraavana päivänä sairaalaan osastolle tiputukseen. Olo oli niin heikko, kuume melkein 40 astetta ja oksentelin vatsahappoja. Mukaani sairaalaan tuli ihana kämppikseni Anniina, sekä AIT-talon henkilökuntaa. Sairaalassa musta pidettiin hyvää huolta, lääkärin ja hoitajien toiminta oli asiallista ja hyvää ja neulat uusia ja puhtaita. Seuraavat viisi päivää lääkäri halusi pitää mulla kanyylin kädessä, ja stä kautta tulin joka päivä hakemaan antibioottia suoraan suoneen. Olo helpottui huomattavasti nopeammin kanyylin ja sitä kautta laitettavien antibioottien takia.  Nyt olo on huippu ja elämä jatkukoon!

Sairaalassa osastolla

Olen aloittanut uudet työt paikallisen Primary Schoolin montessori-luokalla. Opetan muksuille englantia ja autan opettajia heidän swahilin-, tieteiden- ja matematiikantunneilla. Nautin työstä ja pikkuisista 4-6-vuotiaista natiaisista. Menen kuitenkin myös toimistolle aina kun työparini on paikalla ja pääsemme tekemään kotikäyntejä tai muuta mielenkiintoista.

Msamariassa olen ollut melkein joka päivä. Olen viime viikot vienyt joka päivä lapsille hiukan ruokaa, ostellut uusia koulukenkiä, korjauttanut koulupuvun housuja, saanut lapsilta rakkauskirjeitä, auttanut ruoan laitossa, paikannut ja puhdistanut haavoja, vienyt lapsia lääkäriin, ostanut lääkkeitä, auttanut opiskelussa, leikkinyt, halaillut, pussailut ja pitänyt hyvänä jokaista lasta. Nyt useat lapset ovat alkaneet kutsua mua äidiksi tai äiti-Ninaksi (mama, mama-Nina). Jos jonain päivänä en ole päässyt keskukseen, lapset saattavat olla jopa hieman kiukkuisia seuraavana päivänä ja kyselevät lupaanko aivan varmasti tulla myös seuraavana pävänä. Lapset ovat kiintyneet muhun entistä enemmän päivä päivältä ja kyselevät jälleen voinko ottaa heidät mukanani Suomeen. Nyt jo Suomeen lähteminen pelottaa, miten taas kerran sanon lapsille lähteväni pois.

Sairastamista

Tämän viikon timetable on mennyt kokonaan uusiksi. Olo on ollut aika tukala koko viikon. Ilmeisesti toissaviikon "ruokamyrkytys" ei ollutkaan ruokamyrkytys, vaan jonkinmoinen veden tai ruoan mukana tuleva parasiitti/loinen (lääkärin sanoin). Kuume on laskenut ja noussut tasaisin väliajoin, yhtenään on kuuma ja taas heti kylmä ja siitä johtuen pahaa hikoilua, kokoaikaista uupumusta ja vetämättömyyttä, uuvuttavaa päänsärkyä sekä lihas- ja nivelsärkyä ja joka puolella kehoa kutisee kuin olisin asuttanut kirppuperheen. Oma hoitoanalyysini (Madventureksen kansainvälisen seikkailijan oppaan ja internetin ihmeellisen maailma avustuksena): Denguekuume. Riku, Tunna ja wikipedia kertoilevat Denguesta seuraavaa: "Oireet: kuume, päänsärky, ripuli, nivelkivut, pahoinvointi, kutiseva ihottuma, voimattomuus, hikoilu. Oireet menevät ohi parissa viikossa, mutta väsymys voi kestää viikkotolkulla. Denguekuumeeseen ei ole spesifistä hoitoa, joten muista käyttää hyttyskarkotetta- ja verkkoja. Hoito: lepo ja parasetamol. "

Ei hätää isit, äidit, ja isoäidit! Afrikassa ei kuitenkaan esiinny Dengue-verenvuotokuumetta! Kaiken lisäksi olen käynyt kolmen päivän aikana kolme kertaa malariatestissä ja kyllä äiti, syön myös kiltisti estolääkitystä malariaa vastaan. Nyt on pilleriä pillerin perään, antibiooteista vitamiineihin. Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, nilkkani nyrjähti sunnuntaina, mutta on nyt jo paljon parempi. Tuli siis toissapäivänä nähtyä myös paikallinen röntgen. 

Uutsisia on myös tulossa asumisjärjestelyistä houstaavasta Art In Tanzaniasta, kunhan asiat vain saavat varmuuden. 

En tällä viikolla olojeni takia ole Msamariassa käynyt, joten nyt lähden moikkaamaan taas muksuja, kun olo vihdoin sen suo.

Viime lauantaina vuokrasimme daladalan ja suuntasimme kuumille lähteille

Viime viikolla malarian saanut poika Baraka voi jo paljon paremmin

Hakuna matata, hamna shida, pole pole

Päivitys tulee myöhässä koska netti ei ole tehnyt yhteistyötä neljään päivään..

Huuoh. Täällä kaikki asiat hoituvat asia ja päivä kerrallaan. Olen tällä viikolla kuullut lukemattomia kertoja että ''katsotaan ja mietitään huomenna'', ja kun huominen on saapunut, katsomme ja mietimme uudestaan taas huomenna. Maanantaina siis istuin hiljaa työpaikalla kolme tuntia, kun muut tekivät papereitöitä, ja työparini ei ollut paikalla. Tiistaina istuin 40 minuuttia, kunnes sain tietää ettei työparini saapuisi sinäkään päivänä. Keskiviikkona menin työpaikalle ja ovet olivat lukossa, eikä ketään näkynyt. Toimiston pihalla istuva vanha mies sanoi työntekijöiden lähteneen kokoukseen, ja etteivät he palaisi enää sinä päivänä. Kukaan ei tietenkään ollut ilmoittanut tästä mulle. Torstain olin suosiolla kotona ja Msamariassa, koska tiesin ettei työparini olisi paikalla. Torstaina puhuin AIT: henkilökunnan kanssa vaikeuksista työpaikallani, joten tänään perjantaina menin työpaikalle AIT:n työntekijän kanssa. Työparini oli kuin olikin paikalla, ja mietimme taas kerran, mitä tulisin tulevina viikkoina tekemään. Suunnitelmat vaihtuivat täysin siitä, mitä olimme sopineet viime viikolla kun opettajani oli vielä paikalla.

Saimme pohdittua vain ensi viikon työtehtävät. Maanantaina teen paperitöitä yhden työntekijän kanssa. Tiistaina menen kotikäynneille muutaman työntekijän kanssa. Keskiviikkona menen paikalliseen Secondary Schooliin. Torstaina kotikäynneille työparini kanssa. Perjantait pidän vapaana opparin kirjoitusta varten. Noh, mikä näissä työtehtävissä sitten mättää? Suurin ongelma on tietenkin kielimuuri. Vain työparini osaa sujuvaa englantia, mutta hän ei ole toimistolla kuin torstaina. Torstai on siis ok. Maanantain paperityöt kauhistuttavat, koska kaikki paperit ovat pelkkää swahilia, ja työntekijä osaa sanoa englanniksi ”hello” ja ”bye bye”. Odotan kovasti tiistain kotikäyntejä, mutta kielimuurin takia niistä on luultavasti vaikea saada paljon irti. Lisäksi työntekijät puhuvat vain toisilleen swahilia ja mainitsevat joskus nimeni puheessaan (tiedän että swahilissa käytetään paljon sanaa nina, mutta huomaan eri painotuksen ja katseet mua kohti heidän puhuessaan), mutta eivät osoita puhettaan mulle. Pakostakin tulee hieman ulkopuolinen olo. Keskiviikkona koululle meno on ihan mielenkiintoista, tosin ei alaani liittyvää. Opettaja sanoi, että voin mennä koulun toimistoon ja tehdä, yllätysyllätys, paperitöitä ja ohjata vieraita oikeisiin paikkoihin ja luokkiin (??). Opettaja myös sanoi, toivottavasti vitsilllä tosin vakavana, että jos tekemistä ei löydy, voin mennä kuokkimaan läheistä puutarhaa........

Tiivistettynä: TURHAUTTAAAAAA. Niin paljon, että kyyneleetkin on kihonnut pari kertaa silmiin. Mut hyvin tuntevat, tietävät, että hyvin turhautuneena ja ärsyyntyneenä mun on vaikea pidättää itkua. No niin on. Samalla naurattaa. Miten ihmeessä tää voi olla näin vaikeeta?? Tällä hetkellä tuntuu, että musta olisi enemmän hyötyä Hurstin leipäjonossa Hesarilla jakelemassa ihmisille eilistä leipää ja maitoa. Nyt tuntuu että olen toimiston työntekijöille taakka, jolle joudutaan pakosti keksimään jotain tekemistä. Tunnen olevani hyödytön työpaikallani, vaikka haluasin niin kovasti olla edes jotenkin hyödyksi ja avuksi. Viikot vähenevät ja en ole päässyt tekemään mitään kunnon työtä, en edes tiedä opparini aihetta, saati tiedonkeruutapaa. Hankkeen tavoite on kehittää sosiaalityötä, mun osalta tämä ei ole ainakaan toteutunut. Tekisi mieli jopa etsiä uusi työpaikka, mutta tiedän kuinka vaikeaa siitä tulisi. On vaikeaa suhtautua positiivisesti ”katsotaan huomenna mitä tapahtuu”-asenteeseen. Kaikki on KOKO AJAN epävarmaa. Ja jos en pian löydä opparin aihetta (aihe tulee olla jotain, mistä paikalliset hyötyvät työssään, saadessaan valmiin tutkimukseni), voin unohtaa koko homman.

Jos mulla ei olisi Msamariaa, johon mennä joka iltapäivä, olisin vielä enemmän helisemässä. Olen kuitenkin aina iltaisin niin onnellinen lapsista ja heidän kanssaan vietetystä ajasta, joten päivän turhautuminen työpaikasta onneksi laantuu. Olenkin ollut nyt joka päivä keskuksessa, kun lapset pääsevät koulusta. Keskiviikkona vein yhden lapsen sairaalaan, koska hän oli todella kipeä. Noh, lapsella olikin malaria. Maksoin sairaalakulut ja lääkkeet omasta pussista, koska Msamarialla ei ole rahaa tällä hetkellä. Ostin myös keskukselle hieman ruokaa; ruokabaanania ja muita vihanneksia. Eilen menimme Msamaria työntekijän kanssa torille ostamaan lisää ruokaa: 100kg maissia, 50kg papuja ja 20l ruokaöljyä. Kaikki omasta pussistani. Enempään mulla ei ole varaa auttaa, saa nähdä kauan keskus kestää noilla ruoilla.

Netti on vieläkin kuraa, joten kuvia ei heru.

Kuulumisia

Viikko taas pyörähtänyt. Ruokamyrkytys kesti kuumeineen kolme pitkää päivää, mutta nyt kaikki on reilassa taas. Torstaina päästiin vierailemaan paikallisessa nuorisovankilassa, johon ajattelimme Tiian kanssa mennä viime vuonna töihin. Iltapäivällä kävimme yliopistolla, jossa olisi tarkoitus aloittaa luennoillla käynti ensi kuussa. Yliopisto oli todella upea rakennuksineen ja pihoineen ja professorit ottivat meidät ilolla vastaan. Yliopistossa opiskelee eri aloja noin 4000 opiskelijaa. Olen todella innoissani opintojen aloittamisesta yliopistolla! Toivottavasti silläkin saralla kaikki tulee onnistumaan.

Perjantaina kävin työpaikassa sopimassa työjuttuja. Mietittiin työntekijöiden kanssa mitä tulen tekemään ja millä aikataululla. Sovimme alustavasti kotikäynneistä köyhimpien perheiden luona, naisryhmän ja lapsiryhmän järjestämisestä. Innolla odotan miten käy. Perjantaina kävin myös Moshin kaupungin sosiaalivirastossa, tapaamassa paikallista yhdyskuntatyöntekijää. Hän auttaa opinnäytetyössäni.

Myös paikallisten ystävien kanssa on tullut istuttua iltaa. Ikävä heitä kohtaan on ollut kova. Sunnuntaina olin taas Msamariassa koko päivän. Lapset veivät mut paikalliseen kirkkoon, jossa meno oli aivan erilainen kuin Suomessa. Kaikki laulavat ja hurraavat, lapset tanssivat alttarin edessä, ja kirkko tarjoaa seurakunnalle ruuan ja juomat. Oli mielenkiintoista nähdä paikallinen sunnuntaiseremonia, vaikka en kirkkoon kuulukkaan. Loppupäivä meni lasten kanssa puuhailessa. Onnellisuusmittari on taas täynnä.

Kirkossa

Tänään olin ensimmäistä päivää töissä. Työpäivä ei mennyt aivan kun olin miettinyt. Virastossa on van yksi työntekijä, joka osaa hyvin englantia, muut osaavat sanan sieltä sanan täältä. Tämä englanninkielentaitoinen työparini ei ollutkaan tänään paikalla, joten istuin kolme tuntia työpöydän ääressä melkeinpä hiljaa, kun muut tekivät paperitöitä. Kolmen tunin istumisen jälkeen toinen työntekijä kertoi ettei työparini tulekkaan tänään paikalle. Toivon todella että asiat alkaisivat rullaamaan kunnolla työpaikalla, eikä tällaisia päiviä tulisi montaa. 

Koska työpäivä loppui lyhyeen, sain tilaisuuden lähteä Msamariaan. Menen taas huomenna kun lapset pyysivät että saisivat ehkä katsoa uuden elokuvan ja kuunnella musiikkia läppäriltäni. Tänään katsottiin yhdesä Viidakkokirja. Lasten kanssa oleminen on aina päivän kohokohta. 

Päivä Msamariassa

Lauantai aamuna lähdin aikasin aamulla viettämään päivää Msamariaan. Lasten ja henkilökunnan tapaamista olen odottanut ehdottomasti eniten koko reissussa. Silti jollain tapaa myös jännitti nähdä lapset; mitä jos muksut ei muistaisikaan mua?

Tätä ei tarvinnu kuitenkaan toista kertaa miettiä, koska kun astuin sisään Msamarian porteista, kaikki lapset alkoivat huutamaan innoissaan ja ryntäsivät halaamaan mua. Oli niin hienoa nähdä kaikkien lasten voivan hyvin, ja jopa kasvaneen. Keskuksella oli myös muutamia uusia lapsia, ja pari lasta viime vuodelta oli sijoitettu takaisin perheidensä luo.

Koko päivä oli täynnä onnea ja onnellisuutta, oli fyysinen mahdottomuus olla hymyilemättä. Lapset muistivat todella paljon musta ja Tiiasta (Tiia kaikki kaipaa sua paljon!), ja kertomistamme asioista Suomesta, perheistämme ja elämästämme. Numerot yhdestä kymmeneen ja ruumiinosien nimet suomeksi muistivat jokainen lapsi, ja he halusivat ylpeinä esitellä kielitaitoaan. Lapset muistivat jopa koirieni nimet ja sen, kuinka monta käärmelajia Suomessa on!

Iltapäivällä menimme pelaamaan jalkapalloa läheiselle kentälle. Jokainen lapsi halusi olla jollain tavalla kiinni mussa, ja saada osansa huomiostani. Vaikka swahilin kieleni vielä takkuilee, eivätkä lapset osaa kovin hyvin englantia, oli mukavaa vain istua lasten kanssa vaikkapa sitten hiljaa, ja vain pitää ja silitellä heitä sylissäni. Siinä hetkessä en olisi muuttanut mitään. 

Riitaa tulee helposti siitä, kuka mahtuu syliin ja kainaloon ja kuka ei

Akrobatiataitojen esittelyä

Baraka ja uusi tulokas!

Uusi poika ja tytöt Diana,Rosalia ja Mery

Jos oikeaa jalkapalloa ei ole, se tehdään kerätyistä
muovikassesita ja erilaisista kuminauhoista ja naruista!

Yritän käydä mahdollisimman paljon Msamariassa leikkimässä lasten kanssa. Tarkoitus oli mennä eilen ja tänään iltapäivällä auttamaan lapsia kotiläksyissä ja pelaamaan jalkapalloa, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tulin todella kipeeksi ja vietin koko eilisen päivän lääkärissä. Lääkäri arveli kuitenkin vain ruokamyrkytystä, Tänään piti aloittaa myös työt, mutta päivä menee sängyn pohjalla nököttämiseen. Onneks muut tytöt on niin ihania ja auttaa mua kun siihen on tarve. Toivottavasti tauti lähtee pian ja pääsee alottamaan hommat.