Päivitys
tulee myöhässä koska netti ei ole tehnyt yhteistyötä neljään
päivään..
Huuoh.
Täällä kaikki asiat hoituvat asia ja päivä kerrallaan. Olen
tällä viikolla kuullut lukemattomia kertoja että
''katsotaan ja mietitään huomenna'', ja kun huominen on saapunut,
katsomme ja mietimme uudestaan taas huomenna. Maanantaina siis istuin
hiljaa työpaikalla kolme tuntia, kun muut tekivät papereitöitä,
ja työparini ei ollut paikalla. Tiistaina istuin 40 minuuttia,
kunnes sain tietää ettei työparini saapuisi sinäkään päivänä.
Keskiviikkona menin työpaikalle ja ovet olivat lukossa, eikä ketään
näkynyt. Toimiston pihalla istuva vanha mies sanoi työntekijöiden
lähteneen kokoukseen, ja etteivät he palaisi enää sinä päivänä.
Kukaan ei tietenkään ollut ilmoittanut tästä mulle. Torstain olin
suosiolla kotona ja Msamariassa, koska tiesin ettei työparini olisi
paikalla. Torstaina puhuin AIT: henkilökunnan kanssa vaikeuksista
työpaikallani, joten tänään perjantaina menin työpaikalle AIT:n
työntekijän kanssa. Työparini oli kuin olikin paikalla, ja
mietimme taas kerran, mitä tulisin tulevina viikkoina tekemään.
Suunnitelmat vaihtuivat täysin siitä, mitä olimme sopineet viime
viikolla kun opettajani oli vielä paikalla.
Saimme
pohdittua vain ensi viikon työtehtävät. Maanantaina teen
paperitöitä yhden työntekijän kanssa. Tiistaina menen
kotikäynneille muutaman työntekijän kanssa. Keskiviikkona menen
paikalliseen Secondary Schooliin. Torstaina kotikäynneille työparini
kanssa. Perjantait pidän vapaana opparin kirjoitusta varten. Noh,
mikä näissä työtehtävissä sitten mättää? Suurin ongelma on
tietenkin kielimuuri. Vain työparini osaa sujuvaa englantia, mutta
hän ei ole toimistolla kuin torstaina. Torstai on siis ok.
Maanantain paperityöt kauhistuttavat, koska kaikki paperit ovat
pelkkää swahilia, ja työntekijä osaa sanoa englanniksi ”hello”
ja ”bye bye”. Odotan kovasti tiistain kotikäyntejä, mutta
kielimuurin takia niistä on luultavasti vaikea saada paljon irti.
Lisäksi työntekijät puhuvat vain toisilleen swahilia ja
mainitsevat joskus nimeni puheessaan (tiedän että swahilissa
käytetään paljon sanaa nina, mutta huomaan eri painotuksen ja
katseet mua kohti heidän puhuessaan), mutta eivät osoita puhettaan
mulle. Pakostakin tulee hieman ulkopuolinen olo. Keskiviikkona
koululle meno on ihan mielenkiintoista, tosin ei alaani liittyvää.
Opettaja sanoi, että voin mennä koulun toimistoon ja tehdä,
yllätysyllätys, paperitöitä ja ohjata vieraita oikeisiin
paikkoihin ja luokkiin (??). Opettaja myös sanoi, toivottavasti
vitsilllä tosin vakavana, että jos tekemistä ei löydy, voin mennä
kuokkimaan läheistä puutarhaa........
Tiivistettynä:
TURHAUTTAAAAAA. Niin paljon, että kyyneleetkin on kihonnut pari
kertaa silmiin. Mut hyvin tuntevat, tietävät, että hyvin
turhautuneena ja ärsyyntyneenä mun on vaikea pidättää itkua. No
niin on. Samalla naurattaa. Miten ihmeessä tää voi olla näin
vaikeeta?? Tällä hetkellä tuntuu, että musta olisi enemmän
hyötyä Hurstin leipäjonossa Hesarilla jakelemassa ihmisille
eilistä leipää ja maitoa. Nyt tuntuu että olen toimiston
työntekijöille taakka, jolle joudutaan pakosti keksimään jotain
tekemistä. Tunnen olevani hyödytön työpaikallani, vaikka haluasin
niin kovasti olla edes jotenkin hyödyksi ja avuksi. Viikot vähenevät
ja en ole päässyt tekemään mitään kunnon työtä, en edes tiedä
opparini aihetta, saati tiedonkeruutapaa. Hankkeen tavoite on
kehittää sosiaalityötä, mun osalta tämä ei ole ainakaan
toteutunut. Tekisi mieli jopa etsiä uusi työpaikka, mutta tiedän
kuinka vaikeaa siitä tulisi. On vaikeaa suhtautua positiivisesti
”katsotaan huomenna mitä tapahtuu”-asenteeseen. Kaikki on KOKO
AJAN epävarmaa. Ja jos en pian löydä opparin aihetta (aihe tulee
olla jotain, mistä paikalliset hyötyvät työssään, saadessaan
valmiin tutkimukseni), voin unohtaa koko homman.
Jos
mulla ei olisi Msamariaa, johon mennä joka iltapäivä, olisin vielä
enemmän helisemässä. Olen kuitenkin aina iltaisin niin onnellinen
lapsista ja heidän kanssaan vietetystä ajasta, joten päivän
turhautuminen työpaikasta onneksi laantuu. Olenkin ollut nyt joka
päivä keskuksessa, kun lapset pääsevät koulusta. Keskiviikkona
vein yhden lapsen sairaalaan, koska hän oli todella kipeä. Noh,
lapsella olikin malaria. Maksoin sairaalakulut ja lääkkeet omasta
pussista, koska Msamarialla ei ole rahaa tällä hetkellä. Ostin
myös keskukselle hieman ruokaa; ruokabaanania ja muita vihanneksia.
Eilen menimme Msamaria työntekijän kanssa torille ostamaan lisää
ruokaa: 100kg maissia, 50kg papuja ja 20l ruokaöljyä. Kaikki omasta
pussistani. Enempään mulla ei ole varaa auttaa, saa nähdä kauan
keskus kestää noilla ruoilla.
Netti
on vieläkin kuraa, joten kuvia ei heru.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti